Vientiane, Laos

Matka tahan Laosin paakaupunkiin oli tahanastisista matkoista raskain. Lahdimme Hanoista kello 8 illalla ja Vietnamin rajalle saavuttiin noin aamu neljalta. Koko yon bussissa musiikki, jota voi vain kuvata hirveimmaksi raakatykseksi, jota olen elamassani kuullut ja se soi siis koko yon. Onneksi istuimme kaijuttimien vieressa, joten musiikki oli sen verran lujalla, etta vaikka mp3-soittimeni musiikki oli taysilla kuulin sen vietnamilaisen raakymisen sen yli. Ja logiikkaahan vietnamilaisilla on. Rajalla oltiin tosiaan neljalta, mutta eihan raja aukea ennenkuin aamu kahdeksalta. Yrita siina sitten nukkua sen niin ihanan musiikin keskella. Joten aamu neljalta ulos bussista ja siina sitten varjoteltiin ja puhuttiin potaskaa seuraavat nelja tuntia.

No rajan auettua oli toinen show tiedossa, kaikkien piti menna leimaamaan passinsa. Huone, jossa passit leimattiin oli noin 10metria*20metria ja molemmissa paissa oli ovi. Keskella huonetta oli kaksi luukkua, toisessa leimattiin vietnamilaisia passeja ja toisessa ulkomaalaisia. No eikohan kaikki perhanan turistit ja paikalliset (me mukaan lukien) tyontyneet huoneeseen samaan aikaan ja kaaos oli valmis. Sielta porukka sitten suurinpiirtein heitteli passejaan luukkuun, jotta paasisi ulos tasta loukusta. Noin puolituntia tasta niin Santtu oli ulkona ja 20 minuuttia siita oli myos Kalle ja Andrew ulkona. Ei muutakuin Laosin raja-asemalle siis. No sama hommahan toistui siella. Lisaksi Laosin puolella kaikkien piti tayttaa maahantulokaavakkeet yhdella luukulla, antaa passi seuraavalle luukulle ja maksaa maahantulovero kolmannelle luukulle. No elavana siitakin selvittiin ja taas bussin kyytiin. Lopulta noin 24 tuntia lahdosta olimme perilla Vientianessa. Tassa vaiheessa matkaa matkaamme oli tarttunut kanadalainen Melissa, joten matka jatkui nelistaan.

Ilta ja seuraava paiva sujui kaupunkia kierrellessa, eika tana aikana mitaan sen ihmeellisempaa tapahtunut. Illalla tapasimme viereisessa huoneessa asuvan hollantilaisen Joen ja uusi-seelantilaisen, jonka nimi ei nyt tule mieleen. Joe kertoi heidan lahtevan aamulla kohti 50km paassa olevaa vesiputousta ja viettavan yon siella ja tulevansa aamulla takaisin. Sehan kuulosti oikein kiinnostavalta ja paatimme seuraavana aamuna liittya heidan seuraansa. Andrew lahti kohti Vang Viengia, koska hanen paluulentonsa oli liian pian, joten matkaan lahtivat Santtu, Kalle & Melissa, joten ei muuta kuin vuokraamaan skootterit ja kohti vesiputousta. Tama matka oli taas yksi niista, jonka takia uskon, etta joku ihme kirous meidan paallamme on. Ensinnakin matkan pituus oli 100km suunta ja matkan aikana skootterimme hajosivat viiteen kertaan. Santun ketjut irtosivat kerran ja Joen rengas puhkesi nelja kertaa! No lopulta juuri ennen auringon laskua olimme perilla vesiputouksella. Tassa vaiheessa huomasimme, ettei kukaan myynytkaan gasoa perilla ja tajusimme, ettemme pysty ajamaan edes takaisin lahimmalle huolto-asemalle. Joten Joe nokkelana poikana siirsi kaikki bensat muista skoottereista Santun skootteriin ja se, joka ensimmaisena heraa aamulla kay hakemassa bensaa muille.

Vesiputous oli todella kaunis ja uimme sen alavirrassa, kovinkaan pitkalle sinne ei uskaltanut menna, koska virtaus oli aika vahva. Joe oli kertonut meille, etta vesiputouksella olevalta ravintolalta pystyisi vuokraamaan telttoja tai riippumattoja. Kun niita kysytiin niin tottahan tama oli. Telttoja oli yksi ja se oli jo vuokrattu ja riippumattoja kaksi. No meitahan oli siis viisi tassa vaiheessa, joten yhtalo ei jotenkin tasmannyt. Lopputuloksena oli, etta saimme 2 senttia paksut matot joiden paalla sitten nukuttiin, onneksi sentaan sisatiloissa. Maton vuokrakin oli huima 1 US$. Illalla pystytimme nuotion vesiputouksen vierelle, upotimme 2 pulloa LaoLaoa ja lauloimme itsemme uneen.

Aamulla Santtu herasi ensimmaisena ja paatti lahtea hakemaan bensaa muillekkin. Kaikki meni hyvin siihen asti kunnes matkaa vesiputouksen portille oli noin 3 kilometria, lampotila noin 35 ja paikkana terrakottasoratie, kun skootteri paatti hajota. Noin tunnin sita tyonsin ja lapimarkana olin portilla. Onneksi mukavat laosilais pojat korjasivat skootterin ja paasin jatkamaan matkaa. Ennen paluuta kohti Vientiane paatimme lahtea vaeltamaan viidakkoon merkityille reiteille. Joukkiomme hajosi tassa vaiheessa. Hollantilainen ja uusi-seelantilainen lahtivat pidemmalle, noin 4 tunnin vaellukselle ja me muut tunnin vaellukselle. Vaelluksen jalkeen suuntasimme takaisin kohti Vientianea ja talla kertaa skootterimme kestivat loppuun asti. Toisaalta peffat olivat sen verran kipeena, etta viikkoon ei pystynyt kunnolla istumaan.

Lisays tarinaan. Kun tormasimme Joeen myohemmin Vang Viengissa kertoi han, mita heille oli tapahtunut. He olivat seuranneet merkittya polkua vesiputoukselle ja uineet siella. Taman jalkeen he olivat suunnanneet takaisin kohti lahtopaikkaa mutta olivat eksyneet ja pahasti. He joutuivat yopymaan viidakossa ilman vetta tai mitaan muita varustuksia. Alueella oli siis tiikereita, krokotiileja ja kaikkea muita villielaimia. Koko yon olivat he pitaneet nuotiota ja olivat puolenpaivan aikaan loytaneet takaisin lahtopaikkaan. Ravintolasta oli lahetetty 3 eri etsintapartiota heidan peraansa, joista jokainen oli kantanut AK-47 kivaaria mukanaan, koska villielaimia oli kuulemma todella paljon. Kukaan naista etsinatapartioista ei ollut loytaneet heita, joten todella hukassa olivat olleet. No loppu hyvin, kaikki hyvin.

Seuraavana aamuna paatimme suunnata kohti Laosin suurinta reppumatkailijoiden paratiisia, mutta siita lisaa ensi kerralla.