Vientiane, Laos

Matka tahan Laosin paakaupunkiin oli tahanastisista matkoista raskain. Lahdimme Hanoista kello 8 illalla ja Vietnamin rajalle saavuttiin noin aamu neljalta. Koko yon bussissa musiikki, jota voi vain kuvata hirveimmaksi raakatykseksi, jota olen elamassani kuullut ja se soi siis koko yon. Onneksi istuimme kaijuttimien vieressa, joten musiikki oli sen verran lujalla, etta vaikka mp3-soittimeni musiikki oli taysilla kuulin sen vietnamilaisen raakymisen sen yli. Ja logiikkaahan vietnamilaisilla on. Rajalla oltiin tosiaan neljalta, mutta eihan raja aukea ennenkuin aamu kahdeksalta. Yrita siina sitten nukkua sen niin ihanan musiikin keskella. Joten aamu neljalta ulos bussista ja siina sitten varjoteltiin ja puhuttiin potaskaa seuraavat nelja tuntia.

No rajan auettua oli toinen show tiedossa, kaikkien piti menna leimaamaan passinsa. Huone, jossa passit leimattiin oli noin 10metria*20metria ja molemmissa paissa oli ovi. Keskella huonetta oli kaksi luukkua, toisessa leimattiin vietnamilaisia passeja ja toisessa ulkomaalaisia. No eikohan kaikki perhanan turistit ja paikalliset (me mukaan lukien) tyontyneet huoneeseen samaan aikaan ja kaaos oli valmis. Sielta porukka sitten suurinpiirtein heitteli passejaan luukkuun, jotta paasisi ulos tasta loukusta. Noin puolituntia tasta niin Santtu oli ulkona ja 20 minuuttia siita oli myos Kalle ja Andrew ulkona. Ei muutakuin Laosin raja-asemalle siis. No sama hommahan toistui siella. Lisaksi Laosin puolella kaikkien piti tayttaa maahantulokaavakkeet yhdella luukulla, antaa passi seuraavalle luukulle ja maksaa maahantulovero kolmannelle luukulle. No elavana siitakin selvittiin ja taas bussin kyytiin. Lopulta noin 24 tuntia lahdosta olimme perilla Vientianessa. Tassa vaiheessa matkaa matkaamme oli tarttunut kanadalainen Melissa, joten matka jatkui nelistaan.

Ilta ja seuraava paiva sujui kaupunkia kierrellessa, eika tana aikana mitaan sen ihmeellisempaa tapahtunut. Illalla tapasimme viereisessa huoneessa asuvan hollantilaisen Joen ja uusi-seelantilaisen, jonka nimi ei nyt tule mieleen. Joe kertoi heidan lahtevan aamulla kohti 50km paassa olevaa vesiputousta ja viettavan yon siella ja tulevansa aamulla takaisin. Sehan kuulosti oikein kiinnostavalta ja paatimme seuraavana aamuna liittya heidan seuraansa. Andrew lahti kohti Vang Viengia, koska hanen paluulentonsa oli liian pian, joten matkaan lahtivat Santtu, Kalle & Melissa, joten ei muuta kuin vuokraamaan skootterit ja kohti vesiputousta. Tama matka oli taas yksi niista, jonka takia uskon, etta joku ihme kirous meidan paallamme on. Ensinnakin matkan pituus oli 100km suunta ja matkan aikana skootterimme hajosivat viiteen kertaan. Santun ketjut irtosivat kerran ja Joen rengas puhkesi nelja kertaa! No lopulta juuri ennen auringon laskua olimme perilla vesiputouksella. Tassa vaiheessa huomasimme, ettei kukaan myynytkaan gasoa perilla ja tajusimme, ettemme pysty ajamaan edes takaisin lahimmalle huolto-asemalle. Joten Joe nokkelana poikana siirsi kaikki bensat muista skoottereista Santun skootteriin ja se, joka ensimmaisena heraa aamulla kay hakemassa bensaa muille.

Vesiputous oli todella kaunis ja uimme sen alavirrassa, kovinkaan pitkalle sinne ei uskaltanut menna, koska virtaus oli aika vahva. Joe oli kertonut meille, etta vesiputouksella olevalta ravintolalta pystyisi vuokraamaan telttoja tai riippumattoja. Kun niita kysytiin niin tottahan tama oli. Telttoja oli yksi ja se oli jo vuokrattu ja riippumattoja kaksi. No meitahan oli siis viisi tassa vaiheessa, joten yhtalo ei jotenkin tasmannyt. Lopputuloksena oli, etta saimme 2 senttia paksut matot joiden paalla sitten nukuttiin, onneksi sentaan sisatiloissa. Maton vuokrakin oli huima 1 US$. Illalla pystytimme nuotion vesiputouksen vierelle, upotimme 2 pulloa LaoLaoa ja lauloimme itsemme uneen.

Aamulla Santtu herasi ensimmaisena ja paatti lahtea hakemaan bensaa muillekkin. Kaikki meni hyvin siihen asti kunnes matkaa vesiputouksen portille oli noin 3 kilometria, lampotila noin 35 ja paikkana terrakottasoratie, kun skootteri paatti hajota. Noin tunnin sita tyonsin ja lapimarkana olin portilla. Onneksi mukavat laosilais pojat korjasivat skootterin ja paasin jatkamaan matkaa. Ennen paluuta kohti Vientiane paatimme lahtea vaeltamaan viidakkoon merkityille reiteille. Joukkiomme hajosi tassa vaiheessa. Hollantilainen ja uusi-seelantilainen lahtivat pidemmalle, noin 4 tunnin vaellukselle ja me muut tunnin vaellukselle. Vaelluksen jalkeen suuntasimme takaisin kohti Vientianea ja talla kertaa skootterimme kestivat loppuun asti. Toisaalta peffat olivat sen verran kipeena, etta viikkoon ei pystynyt kunnolla istumaan.

Lisays tarinaan. Kun tormasimme Joeen myohemmin Vang Viengissa kertoi han, mita heille oli tapahtunut. He olivat seuranneet merkittya polkua vesiputoukselle ja uineet siella. Taman jalkeen he olivat suunnanneet takaisin kohti lahtopaikkaa mutta olivat eksyneet ja pahasti. He joutuivat yopymaan viidakossa ilman vetta tai mitaan muita varustuksia. Alueella oli siis tiikereita, krokotiileja ja kaikkea muita villielaimia. Koko yon olivat he pitaneet nuotiota ja olivat puolenpaivan aikaan loytaneet takaisin lahtopaikkaan. Ravintolasta oli lahetetty 3 eri etsintapartiota heidan peraansa, joista jokainen oli kantanut AK-47 kivaaria mukanaan, koska villielaimia oli kuulemma todella paljon. Kukaan naista etsinatapartioista ei ollut loytaneet heita, joten todella hukassa olivat olleet. No loppu hyvin, kaikki hyvin.

Seuraavana aamuna paatimme suunnata kohti Laosin suurinta reppumatkailijoiden paratiisia, mutta siita lisaa ensi kerralla.

Hanoi & Haylong Bay, Vietnam

Aamu viidelta oltiin sitten Hanoissa ja mukavaksi yllatykseksi bussiasema sijaitsi noin turkasen pitkan kavelymatkan paassa ja paikallahan oli kasa vietnamilaisia myymassa hosteleitaan. No kyytiakin luvattiin ilmaiseksi, mutta jos ei paatynytkaan heidan hosteliinsa olisi kyyti ollut kallis, joten paatimme kavella kohti vanhaa kaupunkia. Noin puolimatkassa puoli kuuden aikaan oli pakko ottaa taksi, koska vessahata oli aikamoinen ja tuohon aikaan ei Vietnamissa ole mikaan auki.

No lopulta paastiin sitten vanhaan kaupunkiin, joka sijaitsee pienen jarven ymparilla. Hostelin loytaminen ei tuottanut vaikeuksia, koska jarvi oli ymparoity hosteleilla ja niita myyvilla vietnamilaisilla. Toisaalta meidan vaatimuksiimme (Siisti huone kolmelle halvalla) ei yleensa huone loydy ihan ensimmaisesta paikasta. No hostelillamme oli sitten kolme nimea, joka olikin aika koomista. Jalkikateen kuulin, etta monet hostelit vaihtavat nimeaan, kun ihmiset antavat huonoa palautetta niista netissa. No tottakaihan me tallainen paikka valitaan. Huoneemme oli kylla todella siisti ja kaikin puolin mukava, ei valittamista.

Siita lahdettiin sitten kolmistaan kiertelemaan ympari Hanoin vanhaa kaupunkia. Matkassa oli siis mukana Santtu, Kalle ja Andrew. Kokonaisuudessaan tama vanha kaupunki oli todella kaunis, mutta taysin sekasortoinen. Eksyimme siella lahes joka kerta kun kavelimme ulos hostelistamme. Molemmat suomalaiset uskoimme tottakai, etta mehan ei karttoja tarvita, sen verran hyvia ollaan suunnistamaan. No todistettiinpahan, etta suuntavaisto ei aina ihan toimi. Eika varmasti oltu ainoita, koska joka toinen turisti kaveli kartta kadessaan ja naytti taysin eksyneelta. Ilta tuimaan loysimme sitten Doner Kebabin, ensimmainen ihana "turkkilainen ravintola", kuten kuvasta nakyy, sitten Suomen. Aikaisin mentiin nukkumaan, koska tama matkustaminen yli yon busseissa alkoi rasittamaan todella paljon.

Aamulla paatimme varata matkan Haylon Bayhin, jota kaikki matkalla tapaamamme kehuivat yhdeksi kauneimmista paikoista jossa ovat kayneet. Paiva kuluikin taas kulkiessa kauniita vanhan kaupungin katuja ja vertaillessa Haylon Bay reissun tarjontaa ja hintoja. Noin 4 tunnin kiertelyn ja tinkaamisen jalkeen valitsimme omamme. Illalla olikin sitten aika menna yhteen Hanoin suosituimmista ravintoloista. Ravintolan erikoisuutena oli, ettei se tarjoa kuin yhta ainoaa annosta. Ruokailun jalkeen ymmarsimme, miksi mitaan muita annoksia ei tarvita. Paatimme myos tutustua Hanoin yoelamaan ja etsia kuuluisan kulmauksen, jossa myydaan maailman halvinta hanaolutta, ja tottahan se oli, vaikka emma sita aluksi tahtoneetkaan uskoa. Lasillinen kylmaa huurteista maksoi huimat 2000 dongia, joka on siis hieman yli 10 euro senttia. Toisaalta laatu vaihteli hieman, valilla se maistua valjahtyneelta ja valilla oikein maukkaalta, mutta toisaalta tuolla hinnalla ei voi tehda reklamaatioita. Ilta sujui kolmistaan, kunnes Andrew tapasi kaksi japanilaista miesta, ikaa miehilla oli 76 ja 60. Tama 76 vuotias karpaasi oli seuraavaksi lahdossa vaeltamaan Kilimanjarolle, taytyy sanoa etta kylla se aika superaija oli.

Aamulla oli sitten aika lahtea kohti Haylon Bayta ja upeita maisemia. Matkamme kestaisi 2 paivaa ja yhden yon. Yo olisi ainakin tarkoituksena nukkua laivalla, tahan palataan myohemmin. Bussimatkan taituttua edessa olikin laivameri, ei tosiaan oltu ainoita, jotka kyseiseen paikkaan halusivat menna. Valehtelematta varmaan yli 100 samanlaista venetta satamassa odottamassa reppureissaajia. Maisemat olivat kylla todella upeita, etenkin tama yksi laguuna, josta harmikseen ei ole valokuvaa, koska sinne piti menna kajakilla tunnelin kautta ja tosiaan ei viittinyt kameraa ottaa mukaan. Paiva kului uidessa ja hyppiessa veneesta mereen ja rupatellessa samanhenkisten ihmisten kanssa veneemme kannelle olutta siemaillen. Illan hamartyessa paatimme Kallen kanssa lahtea nukkumaan ja osa porukasta jai viela kannelle. Aamulla sitten kuulimme Andrewilta, etta han oli nukkunut kannella koko yon, koska ei viitsinyt herattaa samassa huoneessaan nukkuvaa japanilaista kundia. No kaipa se mukavan lammin yo oli. Aamulla suunnattiin hiljalleen takaisin kohti satamaa, jonne saavuimme iltapaivalla. Lopulta olimme takaisin Hanoissa iltatuimaan. Haylon Bay todella oli kaikkea sita mita ihmiset olivat meille kuvailleet, todella kauniit maisemat ja taydelliset laguunat, joita pystyi katselemaan auringonlaskussa, sita niin ihanaa vietnamilaista olutta maistellessa.

Illalla olimme takaisin Hanoissa ja emma tosiaan menneet samaan hosteliin enaan, vaan etsimme toisen. Seuraavana aamuna olikin jo aika suunnata kohti aina niin kaunista Laosia. Vietnamista jai kateen aika erikoinen kuva. Jotenkin kahtia jakautunut maa, jossa kommunismi on kuitenkin viela niin vahvana. Toisaalta taas turistirysissa kapitalismi jyraa sellaisella vauhdilla, etta kohta ne punaliput ovat puolivalissa. Ihmiset olivat oikein mukavia ja mitaan ongelmia meilla ei koko maassa ollut. Vietnam on niita paikkoja, jossa tosiaan olisi mukava vierailla joskus uudelleen. Kahdessa viikossa nain ison maan lapi kayminen oli aika vain nopea vilkaisu.

Hoi An & Hue

Aamu kahdeksalta oltiin sitten perilla Hoi An nimisessa kaupungissa, joka on tunnettu rannastaan ja siita, etta tassa kaupungissa voi teettaa mita tahansa vaatteisiin liittyvaat jarkyttavan halvalla. Tama tosiaan koettiin kun Santtu osti jalkojensa mukaan teetetyt puman kengat 12 $, eli noin 9 euroa. Nainen ilmoitti, etta kengat ovat valmiina huomenna, mutta kun ilmoitimme, etta bussimme lahtee 1.5 tunnin kuluttua, olikin kengat valmiina ja tunnin paasta. No kenkien liimaus ei ollut taysin kuiva, joten ne saa kylla liimata viela uusiks jossain. No enivei, aikaa meilla oli noin 6 tuntia tutustua tahan kauniiseen kaupunkiin, ennenkuin olisi taas aika siirtya bussilla seuraavan paikkaan. Syy tahan oli oikeastaan se, etta Vietnamiin suomalaiset aivat tarvitse viisumia, vaan saavat pysya maassa 14 paivaa. Kokonaisuudessaan matkaamme vietnamissa lahes 3000km, joten aika kiire on menna koko maa lapi. Eipa sita oikeastaan muuta tehty, kuin kaveltiin ympari kaupunkia ja ihmeteltiin aurinkoista paivaa. Taas bussin kyytiin siis ja kohti Hue:ta.

Hue:en saavuttiin taas alkuillasta ja hostelin etsimisen jalkeen olikin aika siirtya luotettavan matkaoppaan ohjaamaan ravintolaan. Seuraava paiva kului kaupunkia kierrellessa ja kuvia ottaessa. Koko Huessa olomme ajan kaupungissa satoi kuurosateita, joten paatimme poistua kyseisesta kaupungista seuraavana iltana kohti Vietnamin paakaupunkia Hanoita.

Nha Trang, Vietnam

Ho Chi Minh Cityn jalkeen, olikin jo aika paasta lyhyelle rantalomalle. Nha Trang on vietnamilaisten suosima rantakohde, joten paatimme suunnata kohti sita. Ei muuta kuin rinkat selkaan ja 10 tuntia kestavan bussin kyytiin. Yleisesti nama yli yon kestavat bussimatkat ovat karmeita, mutta talla kertaa olikin matka oikein mukava, koska bussi oli lahes tyhja ja lahes kaikki pystyivat nukkumaan vaakatasossa.

Aamulla olimmekin sitten perilla ja, koska aurinkoa ei nakynyt paatimme suunnata saarikierrokselle. Paiva kului snorklatessa ja uidessa, tosin Kalle paatti sukeltaa Santun tiputtaman lasien peraan ja sai tehtya reian tarykalvoonsa, joten taman jalkeen Kalle ei muutamaan viikkoon sitten uinutkaan. Illalla kavimme paikallisessa baarissa tarkastelemassa yoelamaa, joka osottautui tyypilliseen tapaan koostuvan taysin ulkomaalaisista. No aamuyolla on aina mukavaa jutella tuntemattomien kanssa, kun yrittaa etsia omaa majapaikkaansa.

Seuraavana paivana aurinko paattikin paistaa, joten heti aamusta suuntasimme rannalle. Ranta oli oikein natti ja aallot olivat noin metrin korkuisia, joten tekemista riitti koko paivaksi. Oikeastaan koko paiva meni krapulaa hoitaessa ja kaiken nakoista turhaa rihkamaa kaupustelijoilta ostaessa.

Paatimme rentoutua oikein kunnolla seuraavana aamuna ja vuokrasimme polkupyorat ja suuntasimme kohti kylpylaa. Mutakylpy olikin aikamoinen kokemus ja illalla olimme erittain rennossa olotilassa odottaen seuraavaa aamua ja uutta yli yon kestavaa bussimatkaa Hoi Aniin.

Eipa tasta kaupungista paljoa voi kertoa, koska ei me oikeastaan mitaan muuta tehtykkaan. Huono tuurimme jatkui tottakai. Talla kertaa Santun polkupyora hajosi noin 2km hosteliltamme, mutta onneksi paikalliset korjasivat sen pienta korvausta vastaan.

Ho Chi Minh City (Saigon), Vietnam

Aika Kambodzassa naytti tuleen paatokseensa ja olimme paattaneet poistua maasta veneella. Matka veisi huomattavasti kauemmin kuin bussilla, mutta kokemuksemme kambodzalaisista busseista ei ollut mikaan mukavin, joten ehka tama olisi parempi valinta. Lahdimme kampilta aamulla ja minibussissa, joka veisi meidat botskille ei ollut kuin me kaksi. Matkan varrella kuski paatti kuitenkin poimia porukkaa kyytiin ja kaaria rahat omaan taskuunsa, joten lopulta kun saavuimme perille oli 11 hengen minibussissa noin 15 ihmista. No eipa se ainakaan meita pahemmin haitannut, koska lansimaalaiset saivat istua omilla paikoillaan, ei tarvinnut sylikkain istua. Bussimatka vei noin 2 tuntia, jonka jalkeen saavuttiin laiturille. Eipa siina muutakan kyytiin ja kohti rajaa. Veneessa ei ollut muita lansimaalaisia kuin me kaksi ja uusi-seelantilainen Andrew. Rajan ylitys olikin sitten erilainen, emmepa ennen ole nahneet rajaa, jossa on vain kaksi hokkelia. No leimat passiin ja sitten sita oltiinkin jo Vietnamissa. 2 tuntia veneessa ja 4 bussissa ja Ho Chi Minh Cityn rajat nakyivat.

Andy liittyi tassa vaiheessa seuraamme ja valitsimme oikein mukavan 3 hengen huoneen reppumatkaajien suosimalta alueelta. Illalla kaytiin sitten syomassa ja tormattiin vanhoihin tuttuhin Kambodzasta.

Seuraavana paivana paatimme tutustua kaupunkiin, joten riksa alle ja menoksi. Kierreltiin ympari kaupunkia ja yritettiin etsia ostospaikkoja, mutta tassa kaupungissa ne olivat hieman kiven alla (Tosin kuulimme jalki kateen, etta Ho Chi Minh City oli yksi parhaista ostospaikoista, mutta emme vaan loytaneet oikeita paikkoja). Sotamuseossa vierailu oli sitten paivan kohokohta ja se tosiaan oli "erilainen" museo. Loysimme jopa seinalta suomalaisen propagandalehtisen, se oli harvinaista herkkua se. Kaikki kuvat ja todisteet sodasta olivat aika karua katsottavaa. Eipa tekisi mieli toista kertaa kyseisessa museossa vierailla. Illalla paatimme tutustua paikalliseen yoelamaan todenteolla, mutta puolenyon aikaan totuus loi kasvoja vasten. Kaikki baarit ja clubit menivat kiinni puoleltayon ja loysimme vain yhden saastaisen baarin, joten eipa nahty sita yoelamaa. (Tama "kaikki kiinni puoleltayon" laki jatkuikin sitten lapi Vietnamin ja Laosin).

Seuraavana paivana ohjelmassa oli ainoastaan vierailu kuuluisille Saigonin tunneleille, jossa vietnamilaiset sotilaat asuivat yhtamittaisesti pisimmillaan jopa 10 vuotta. Tunnelit olivat erittain ahtaita ja ymmarramme nyt miksi amerikkalaiset eivat siella tosiaan osanneet taistella. Meille oli vaiketa paasta edes eteenpain tunneleissa ja etenkin Santulla, koska karsii hieman ahtaanpaikankammosta, oli se aika tuskaa. Illalla paatimme lahtea kolmistaan kohti Nha Trangia, joka on vietnamilaiset rantakohde.

Andy oli tosiaan 29-vuotias kundi uudesta-seelannista, joka on tyoskennellyt Whisperissa viimeiset 3 vuotta ja sita ennen 2 vuotta Japanissa. Todella mukava salli, joka viihtyi seurassamme pitkaan taman jalkeen.