tiistai 23. lokakuuta 2007

Nha Trang, Vietnam

Ho Chi Minh Cityn jalkeen, olikin jo aika paasta lyhyelle rantalomalle. Nha Trang on vietnamilaisten suosima rantakohde, joten paatimme suunnata kohti sita. Ei muuta kuin rinkat selkaan ja 10 tuntia kestavan bussin kyytiin. Yleisesti nama yli yon kestavat bussimatkat ovat karmeita, mutta talla kertaa olikin matka oikein mukava, koska bussi oli lahes tyhja ja lahes kaikki pystyivat nukkumaan vaakatasossa.

Aamulla olimmekin sitten perilla ja, koska aurinkoa ei nakynyt paatimme suunnata saarikierrokselle. Paiva kului snorklatessa ja uidessa, tosin Kalle paatti sukeltaa Santun tiputtaman lasien peraan ja sai tehtya reian tarykalvoonsa, joten taman jalkeen Kalle ei muutamaan viikkoon sitten uinutkaan. Illalla kavimme paikallisessa baarissa tarkastelemassa yoelamaa, joka osottautui tyypilliseen tapaan koostuvan taysin ulkomaalaisista. No aamuyolla on aina mukavaa jutella tuntemattomien kanssa, kun yrittaa etsia omaa majapaikkaansa.

Seuraavana paivana aurinko paattikin paistaa, joten heti aamusta suuntasimme rannalle. Ranta oli oikein natti ja aallot olivat noin metrin korkuisia, joten tekemista riitti koko paivaksi. Oikeastaan koko paiva meni krapulaa hoitaessa ja kaiken nakoista turhaa rihkamaa kaupustelijoilta ostaessa.

Paatimme rentoutua oikein kunnolla seuraavana aamuna ja vuokrasimme polkupyorat ja suuntasimme kohti kylpylaa. Mutakylpy olikin aikamoinen kokemus ja illalla olimme erittain rennossa olotilassa odottaen seuraavaa aamua ja uutta yli yon kestavaa bussimatkaa Hoi Aniin.

Eipa tasta kaupungista paljoa voi kertoa, koska ei me oikeastaan mitaan muuta tehtykkaan. Huono tuurimme jatkui tottakai. Talla kertaa Santun polkupyora hajosi noin 2km hosteliltamme, mutta onneksi paikalliset korjasivat sen pienta korvausta vastaan.
















Ei kommentteja: