perjantai 5. lokakuuta 2007

Bangkok

Lento Bangkokiin ei kestanyt kuin muutaman tunnin, joten olimme perilla lentokentalla iltasella. Kentalla olikin sitten hardelli paalla. Taysin loogista thaimaalaisten toimintaa on ilmoittaa laukkujen noutopaikaksi hihna 15, kun todellisuudessa laukut tulivat kolmosesta. Loogista eiko totta? No kentalla oli sitten paljon halukkaita taksikuskeja ja ensimmaiset tarjoukset keskustaan lahtivat 900 batista ja lopulta taidettiin paasta 400:lla (8 euroa), kovaa tinkaamista. Paatettiin suunnata kohti Khao San roadia.


No mitas sita sitten Bangkokista kertoisi. Ne jotka Bangkokissa on ollut, niin tietaa, ettei se koskaan peta/muutu, joten tuttua ja turvallista. Valittiin Kaitsun suosittelema hotelli, jossa uima-allas oli talon katolla ja matkaa baareihin huimat 50 metria. Tottakai valittiin halvin mahdollinen huone, joten ei ilmastointia eika lamminta vetta, mutta hintaa oli vain 6 euroa/henkilo/yo.



Kyseinen Khao San road on siis katu , johon lahestulkoon kaikki reppureissaajat majoittuvat ollessaan Bangkokissa. Katu, jolta voi ostaa kaiken tarpeellisen ja vetaa Laamasen Mikkoa lainaten "Liiskat".



Tarkoituksena oli olla kaksi paivaa Bangkokissa, mutta lopulta se venahti sitten neljaan. Paivat kuluivat lahinna vaatteita ostellessa ja kierrellessa ympari Bangkokkia, jossa ei toisaalta kylla ollut hirveasti nahtavaa. Illat taas sujuivat tuttuun ja turvalliseen suomalaiseen tapaan humalassa. Baareja oli jos minkalaista, joka makuun. Ensimmaisina iltoina ostettiin tottakai paikalliseen tapaan ampareita ja paivien edetessa, todettiin oikeaksi tavaksi ostaa aina viskipullo poytaan, jotenkin niin ihana kulttuuri. Illat venahtivat silloin talloin aina aamu kahdeksaan ja ihmeteltiin aina, kuinka naa paikalliset on nain myohaan hereilla. Aamut taas venahtivat pahimmillaan ilta kuuteen. Neljan paivan aikana saatiin otettua, jopa nelja kuvaa koko ajasta Bangkokissa, joten tehokkuus oli huima. Santtu hukkasi puhelimensa baariin, tosin vaittaa kylla, etta se pollittiin



Tassa vaiheessa matkaa, meilla ei ollut oikeastaan muita matkasuunnitelmia, kuin lahtea kohti Kambodzaa, mutta halusimme lahtea pienelle "lomalle", joten paatimme suunnata kohti paratiisisaari Koh Changia. Liput noin kahdeksan tunnin bussimatkalle ja lautalle maksoivat huimat kuusi eroa/henkilo.



Kokonaisuudessaan Bangkok oli yllattavan kallis paikka. Iso olut kaupassa euron, tuoppi baarissa 2 euroa, amparillinen viinaa baarissa 4-6 euroa, viskipullo baarissa 10 euroa, ravintolaruokailun hinnoista ei varmaa tietoa.

Seuraava paivitys tuleekin sitten paratiisisaari Koh Changilta.

Ja Kaitsulle terveisia: Pingpong show oli oikein viimeisen paalle.

Ei kommentteja: