perjantai 12. lokakuuta 2007

Siam Reap, Angkor Wat, Kambodza

Nyt on sitten aika poistua paratiisisaarelta ja suunnata takaisin kohti "sivistysta". Seuraavana vuorossa Kambodza, lapikulkumatkalla Vietnamiin. Varasimme Koh Changilla itsellemme bussimatkan Siam Reap nimiseen kaupunkiin. Matka alkoi ihan hyvin, kunne saavuimme Kambodzan rajalle. Taman jalkeen kulkuneuvoksi tuli neuvostoliiton aikainen minibussi, joka oli tungettu tayteen turisteja. Olimme kuulleet muilta reissaajilta, kuinka huonossa kunnossa tie Siam Reapiin olisi, mutta ajattelimme, etta kylla me suomalaiset sen kestamme. No tie oli aivan jarkyttava. Matkaa Siam Reapiin oli noin 150km ja matka-ajaksi oli ilmoitettu 5 tuntia, joten siita voi jokainen laskea "linja-auton" keskinopeuden. Koko matkan ajan bussi pomppi kuin kenguru ja odottelimme vain, koska se paska lahoaa alle. No se tapahtui, kun matkaa oli taivallettu 4 tuntia ja oltiin noin puolivalissa matkaa. Bussin bensapumppu hajosi ja bussikuski ei sitten suostunut tilata toista bussia, vaan paatti korjata kyseisen. No tunnin odottelun jalkeen matka jatkui, mutta noin 200 metria myohemmin pumppu hajosi taas. Taman jalkeenkaan ei uutta bussia suostuttu tilata vaan tilattiin korjaaja lahimmasta kylasta. No pojat yrittivat sitten kolmeen pekkaan noin 3 tuntia korjata bussia ja eihan siita mitaan tullut. Tassa vaiheessa turistit alkoivat kaymaan jo aika kuumana ja kuljettaja paatti varmaan oman turvallisuutensa kannalta tilata hinausauton lahimpaan kylaan. Siella sitten odoteltiin pari tuntia toista bussia ja nautittiin ehka huonoin "illallinen", noin kello 01:00. Lopulta paasimme perille Siam Reapiin klo 04:00. Alkuperaisessa suunnitelmassa oli tarkoituksena olla perilla noin klo 17:00, joten ei sita edes pahasti myohastytty. No meidan pudotettiin sitten jonkin hotellin pihaan ja kaikki muut paitsi me kaksi mahtuivat hotelliin. No ei muutakun rinkka selkaan ja kohti pimeytta. Noin puolen tunnin kuluttua ja yhden vasyneen tuk-tuk-kuskin jalkeen paasimme punkkaan.

Kun lopulta joskus puolenpaivan aikaan herasimme, paatimme lahtea tutustumaan tahan luvattuun kaupunkiin. Tosiaan, ennenkuin Angkor Wat loydettiin viidakon sydammesta tama oli vain pahainen tuppukyla, verratavissa noykkioon. Nyt se oli kukoistava turistikeskus, jossa hinnat eivat todellakaan olleet halpoja. Ensimmainen paiva lahinna kierreltiin ympari kaupunkia ja syotiin paikallisia ruokia. Illalla paatimme katsastaa paikallisen yoelaman, joka paljastui suureksi pettymykseksi. Santtu paatti myos kayda uusiksi parturissa, koska oli erittain pettynyt kiinassa saamaansa leikkaukseen. Talla kertaakaan parturi ei puhunut sanaakaan englantia ja paatti aloittaa leikkaamisen kysymatta kertaakaan, millainen hanen pitaisi leikata. No ihan ok siita tuli, ja maksoi jopa huimat 1 $. Ei muuta kuin nukkumaan ja aikainen heratys kohti Angkor Watin temppeleita.

Olimme varanneet tuktukin koko paivaksi 9 $:lla ja suuntasimme heti aamu kahdeksalta kohti temppeleita. Temppelit olivat aika vaikuttava kokonaisuus, mutta taas toisaalta, kiinan muurin jalkeen, mitkaan tallaiset ransistyneet miniatyyrit eivat vaikuta kovinkaan kiinnostavilta. No ei nyt sentaan. Olivathan ne hienoja. Kavimme lapi varmaan 10 eri temppelia ja kuluihan siihen koko paiva. Ehkapa kuvat kertovat paremmin kuin me. Illalla taas aikaisin nukkumaan ja aamulla oli tarkoitus lahtea kohti Kambodzan paakaupunkia Phnom Penhia.

Tassa hieman taustatietoa, mika Angkor wat on.
Kopioitu http://fi.wikipedia.org/wiki/Angkor_Wat


Angkor Wat on Pohjois-Kambodžassa sijaitsevan Angkorin raunioalueen keskeinen osa. Siellä sijaitsevat hindulainen temppeli ja kuninkaalliset mausoleumit. Angor Watin rakennutti "Kambodžan aurinkokuningas" Surjavarman II Angkorin suurvaltakauden aikana 1100-luvulla. Temppeliä rakennettiin kaikkiaan 30 vuotta. Keskipisteenä oleva suuri temppelipyramidi symbolisoi jumalten asuinsijaa, pyhää Meru-vuorta. Aluetta ympäröivä vallihauta symbolisoi maailmaa ympäröivää merta. Vallihauta on 250 metriä leveä.


Angkor Watin seinäpintojen korkokuvat esittävät jumaltarustoja, maailman luomista ja sodankäyntejä sekä korkokuvia temppelitanssijattarista. Monumentin sisääntuloteiden molemmin puolin on demonipatsaita (paholaispatsaita) vartioimassa sisääntuloportteja. Toisin kuin muut Angkorin temppelit ja palatsit, Angkor Wat on säilynyt, koska temppelissä on asunut buddhalaismunkkeja 1400-luvulta alkaen.


Alueella aikaisemmin olleet puiset rakennukset sekä temppelien puuosat ovat hävinneet tulipaloissa. Ainoastaan hiekkakivestä tehdyt osat ovat jäljellä. Angkor on nykyisin uhanalaisin maailmanperintökohde, sillä alueella olevia aarteita on ryöstetty vuosikymmenien ajan. Pelkästä patsaan päästä maksetaan arviolta 30 000 euroa ja koko patsaan hinta nousee useisiin satoihin tuhansiin euroihin. Varkaat ja salakuljettajat muodostuvat järjestäytyneistä kansainvälisistä rikollisryhmistä, joiden toimintaan on miltei mahdotonta puuttua. Myös puunjuuret ovat tuhonneet alueen rakennelmia. Esimerkiksi Ta Phrom temppeli on jätetty kokonaan restauroimatta.















1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

mukavaa, että jaksatte julkaista näitä. kuvat ovat hyviä.
vaula